Rääkyvä röttelö örkkiniityllä

Blogikuviot muuttuu elämän myötä. Torstaina oli viimeinen päivä Starttipajalla, jossa ehdin käydä lähes vuoden. Starttipaja oli todella tärkeä paikka minulle, juuri oikeanlaista tukea juuri oikeaan aikaan, ehkä kirjoitan siitä joku päivä enemmänkin.

Jotkut pajan nuoret ovat jatkaneet yhteistyötä pajan kanssa vielä pajalta lähdettyäänkin, ja minulle paja on ollut niin hyvä, että halusin itsekin jatkaa yhteistyötä. Välimatkan takia on kuitenkin vähän vaikea lähteä piipahtamaan pajalla työpäivän jälkeen vastaleivottuja keksejä viemään, joten piti keksiä jotain muuta.

Kirjoittaminen on minun juttuni, joten ajattelin että jakamalla kokemuksiani ja ajatuksiani blogin kautta ehkä voisin motivoida ja kannustaa muita nuoria, jotka ovat kenties siinä tilanteessa, missä minä olin vuosi sitten. Jos joku valopää olisi vuosi sitten sanonut minulle, missä tilanteessa olisin vuoden kuluttua, minä olisin suuttunut turhan toivon herättelystä!

Torstaina oli muuttopäivä, joka ei käynnistynyt ihan toivotulla tavalla. Auton kanssa oli pientä pelleilyä, mutta onneksi asiat lopulta järjestyivät ja pääsin lähtemään kohti Espoota. Fanni oli aivan kauhuissaan kun vein kissat kylpyhuoneeseen turvaan muuttomiehiltä, mutta automatka sujui hyvin molemmilta kissoilta.

Olimme yhdentoista aikaan illalla Örkkiniityllä, tärkeimmät tavarat suoraan asuntoon ja juotiin ystävän kanssa iltateet ennen kun kapusin yläkertaan. Ystävä oli pedannut minulle pedin valmiiksi!

Perjantaina heräsin aamulla ajamaan tulevan työmatkan aamuruuhkassa, että tietäisin paljonko pitää varata aikaa työmatkaan. Kun ajoin kehä kolmosta aamuruuhkassa, minut valtasi tyytyväisyyden tunne, minä olen oikeasti jo iso tyttö.

Muuttokuorma tuli viiden aikaan. Miehet eivät meinanneet saada kannettua sohvaa yläkertaan, siitä piti irrottaa pääty ja pari jalkaa. Esimies huuteli alakerrasta, ettei sohvaa edes yritetä enää viedä ylös kun menee turhaan aikaa. Onneksi toinen muuttomies ei luovuttanut vaan sanoi, että purkamalla sen saa yläkertaan. Esimies mutisi jotain, että pitää ottaa lisähintaa kun pitää kerran purkaa ja kasata huonekaluja.

Ei tainnut esimies tietää, että minä olen ihan väärä tyttö tuollaiseen pelleilyyn. Annoin muuttomiehen ottaa sohvan päädyn irti kun hän oli sohvan ja nurkan välissä, mutta sen jälkeen sanoin, että kyllä minä osaan yhden sohvan kasata. (Miltä minä oikein näytän, naiseltako?) Kun kasasin sohvaa ja muuttomiehet kantoivat laatikoita, kasasin rohkeuttani tiukkana pysymiseen. Jos esimies yrittäisi vaatia lisähintaa, minä sanoisin, kyllä muuttofirman pitäisi tietää, että muutoissa ilmenee aina välillä yllätyksiä ja olla varautunut yllätyksiin kun tekevät hintatarjouksen. Te annoitte minulle hinnan muutolle, ja minä aion pysyä siinä.

Onneksi ei kuitenkaan lopulta pyydetty lisähintaa!

Perjantaina purin kaikki laatikot kun en osaa jättää hommia keskeneräisiksi. Kymmeneen asti meni, mutta olipahan hyvä mieli asettua sohvalle kun iso urakka oli hoidettu. Ei ne tavarat paikoillaan olleet vielä, mutta ainakin pois laatikoista.

Viikonloppu on mennyt tavaroita järjestellessä ja huonekaluja siirrellessä. Pikkuhiljaa alkaa löytyä oikeat paikat tavaroille.

Minun nettiliittymä ei oikein toimi tällä alueella, joten nyt alkuun kirjoitan pelkkää tekstiä, koska netti ei jaksa ladata kuvia. Jospa uusi nettiliittymä tulisi pian niin loppuisi tämä pakollinen Netflixvieroitus!