Hymyä ja energiaa

Hei ystävät! Edellisen kirjoituksen jälkeen olen ollut todella energinen ja iloinen, tuntuu ettei tämä energia lopu ollenkaan. Kummallista, mitä minun pitäisi tehdä kaikella tällä jaksamisella? Tämä on niin kovin uutta minulle.

Asunnon ikkunalaudoille ei mahdu kissaa, mutta Fanni löysi keinon asettua ikkunamaisemien katseluun! Välillä meinaa tasapaino pettää kun sohvassa ei ole kunnollista selkänojaa, pelkkiä upottavia tyynyjä. Selma ei viitsi edes yrittää (liian painava, mutta sitähän ei saa sanoa ääneen), mutta on löytänyt paikan, jonka ohi mami kävelee monta kertaa päivässä, joten sillä paikalla kannattaa katsoa kauniisti niin mami ei voi kulkea ohi pysähtymättä pienelle hellittelyhetkelle.

Keskiviikkona käytiin siskon kanssa mummolla, siellä oli alkupalat, kolmea eri pääruokaa, salaattia ja montaa eri jälkiruokaakin tarjolla. Maha meinasi haljeta ja lopuksi mummo tuntui pakkaavan ainakin puolet jääkaapistaan meille mukaan ruoantähteiden lisäksi. Oli muutenkin ihana käydä mummolla, vaikkei kunnolla yhteistä kieltä löydykään. Sisko toimi tulkkina! Ja minä saan motivaatiota yrittää opiskella vietnamia, luulen että se muistuisi helposti ja nopeasti mieleen, jos vain löytäisin mistä opiskella kieltä. Tällä hetkellä minulla on kaksi kännykkäsovellusta, mutta kännykän netti ei oikein toimi täällä "maaseudulla," joten sovellusten käyttö on melko vähäistä. Väestörekisterin mukaan minun äidinkieli on vietnam, vaikken sitä ole lähes kahteenkymmeneen vuoteen enää osannut.

Tein viimeviikolla sitten kaksi kahdeksan tunnin työpäivää kun muistin vuoroni väärin ja menin keskiviikkona tuntia liian aikaisin töihin. Työnantajakaan ei sitä hoksannut, minä tajusin vasta kun olin lähdössä töistä ja varmistin työvuorolistasta seuraavan päivän yhdeksältä alkavan työvuoroni, joka olisikin ollut sinä päivänä. Vuoroja ei voinut enää vaihtaa kun minua tarvittiin seuraavana päivänä listan mukaisina tunteina, joten tiedossa on kaksi kuuden tunnin työpäivää!

Pitkät päivät sujuivat mukavasti, töissä aika kuluu muutenkin huomaamatta kun lasten kanssa on joka hetki jotain tekemistä. Minusta tuntuu, että saan töistä paljon enemmän energiaa kuin sitä menee töihin. Hyvä mieli ja energisyys jatkuu iltaan saakka, enkä ole katsonut Netflixiä moneen päivään kun on ollut niin paljon tekemistä!

Minun ensimmäinen oikea työvuorolista! 4.5 alkaa ihan oikea työsopimus ja oikeat työajat, minun ihan oma ihan oikea, oikeasti aikuisten ihmisten työpaikka konkretisoituu hetki hetkeltä. Olen minä ollut henkilökohtaisena avustajana, mutta siinä oli niin erilainen asetelma ja työ"vuorotkin" sovittiin edellisenä päivänä niin, että tulen kun olen herännyt tai käynyt omilla asioillani. Avustettava oli enemmän kaveri kuin työnantaja, mutta nyt minulla on ihan oikea työpaikka, jee!

Löysin viikko sitten vihdoinkin työkengät, töissä lapsetkin alkoivat jo huomioimaan sen, ettei minulla ollut tossuja. Yksi lapsi oli sitä mieltä, että minun pitäisi ostaa oranssit tossut. Minä olen ollut niin nirso työkenkien kanssa, että olin jo moneen kertaan kiertänyt monet kauppakeskukset, ja lopulta löysin nämä, joista työkaverin mielestä pitäisi ainakin yksi valkoinen sydän värittää punaiseksi. Ajatus on melko vastustamaton, mutta onneksi käteen ei ole sattunut punaista tussia ainakaan vielä.

Lauantaina oli tosi lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä. Mikä olisi mukavampi tapa viettää kaunista vapaapäivää kun olla autopuuhissa koko päivä? Laitoin hyvää musiikkia soimaan ja istuin auton viereen nyppimään nastoja pois talvirenkaista. Takarenkailla kun ajaa vielä yhden kesän, mutta talveksi niistä ei enää ole. En tiedä, saako tuolla taloudellisesti säästettyä mitään, mutta yleensä kaikessa käytän tavaran mieluummin kunnolla loppuun kuin melkein loppuun. Uskon, että se on edes vähän ekologisempaa. (Tänään mietin pitkään, raskinko heittää reikäisen paidan roskiin vai en.)

Sen jälkeen piti vaihtaa eturenkaat kesärenkaisiin, mutta pultit oli niin tiukassa, etten saanut itse niitä auki. Lähdin lähimmälle huoltoasemalle, mutta löysin sattumalta paikallisen pienen autokorjaamon, jossa kävin pyytämässä apua. En halunnut muuta kuin pulttien löystämistä, koska halusin itse opetella vaihtamaan renkaat, olin varautunut keski-ikäisten autokorjaajamiesten ennakkoluuloihin nuorta automekaniikasta kiinnostunutta tytönhupakkoa kohtaan, mutta he olivat todella mukavia! Vähän naurahtivat sille, että äiti on viime vuonna kiristänyt pultit niin tiukalle, etten saanut niitä itse auki.

Loput sujui minulta ihan itse! Jonkun olisi pitänyt olla tallentamassa ilmeideni kirjo kun renkaiden vaihtaminen onnistui, olin minä monesti nähnyt kun äiti on vaihtanut renkaita ja tiesin, että se olisi yksinkertainen ja helppo homma, mutta on se aina iloa ja riemua kun onnistuu jossain uudessa asiassa. Sen jälkeen siivosin auton kunnolla, imuroin ja kopistelin matotkin. Laitoin myös keskuslukituksen sulakkeen paikoilleen, senkin ihan itse!

Sunnuntaina käytiin toisen kämppiksen kanssa lemmikkimessuilla ja puputtikuumeeni yltyi entisestään. Messuilla oli hiiiirmuisen paljon puputteja, monen rotuisia ja kokoisia. Oli jättiläispupujakin, en muista oikeaa rotua, mutta ne olivat lähes kuusikiloisia! Selmaa painavampia, miten se on mahdollista? Kyselin myös sijaiskodiksi alkamisesta, haluaisin ryhtyä sijaismamiksi tiineille löytökissamammoille, kun minulla on kokemusta niistä, synnytyksestä ja vauvojen hoitamisesta. Jos alkaisin sijaiskodiksi, minun pitäisi jäädä asumaan tähän asuntoon ja pitää auto, mutta se onkin asia pohdittavaksi ihan omassa blogimerkinnässään.

Ystävä teki alakerrassa viimeviikolla hyväntuoksuisia uunijuureksia, joten minäkin inspiroiduin kokeilemaan. Selailin netistä useita reseptejä ja pääsin perille maustamisen perusajatuksesta, joten minä kokeilin, mitä saan aikaiseksi sotkemalla lempiaineksiani. Lopputulos oli yksi parhaista makuelämyksistäni! Ainoa vika oli balsamiviinietikan karamelisoituminen uunissa, seuraavalla kerralla korvaan sen yhden limen mehulla. Ruoasta tuli kuitenkin niin hyvää, että jaan keittiökokeiluni lopputuloksen, jos joku teistä vaikka päätyisi kokeilemaan sitä! (Suosittelen.)

Uuniherkku

3 perunaa

3 punajuurta (ei säilöttyjä!)

3 porkkanaa

1 pieni bataatti

1 iso punasipuli

1 kokonainen valkosipuli

1rkl ruokaöljyä

1rkl balsamiviinietikkaa (tai jos et tykkää makeudesta ruoassa, yhden limen mehu)

suolaa

pippuria

rosmariinia

(2 tipunkinttua/kanankoipea)

Pilko juurekset suunnilleen saman kokoisiksi kuutioiksi. Porkkanat ja bataatit kannattaa jättää noin kaksi kertaa muiden kuutioiden kokoisiksi, koska ne kypsyvät muita juureksia nopeammin ja kypsyvät muuten ylikypsiksi. Punasipuli pilkotaan neljään tai kuuteen lohkoon ja valkosipulin kynnet kokonaisina.

Laita kaikki kasvikset kulhoon, lisää loput ainekset ja sekoita niin, että jokainen kasvispala on saanut vähän mausteita, öljyä ja balsamiviinietikkaa tai limeä. Levitä leivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle niin, ettei kasvispalasia ole päällekäin. Jos haluat lisäksi kanankoipia, pyöräyttele ne kulhossa, jossa maustoit kasvikset, kulhoon jääneissä mausteissa ja lisää pellille.

Paista 200 asteessa 1 tunti. Varoitus! Koko asunto alkaa tuoksua vastustamattomasti rosmariinilta ja valkosipulilta ja saatat polttaa suusi kun kiirehdit ensimmäisen suupalan suuhusi suoraan uunista. (Valkosipulinkynsiä ei ole tarkoitettu syötäväksi, pelkästään antamaan makua. Jos haluat, voit myös hienontaa muutaman valkosipulinkynnen ja sekoittaa ne ruokaan. Kokonaiset kynnet ovat vain laiskan ihmisen oikopolku.)

Nyt asetun rentoutumaan iltateen äärelle, että olisin aamulla virkeä. Aamuheräämiset tuntuvat aina vaikeilta, sängystä nouseminen on se vaikein hetki. Onneksi on niin ihana työpaikka, että motivaatiota riittää aikaisinakin aamuina!

Toivottavasti tekin vietätte iloista ja energistä päivää tänään, ystävät.

Typerä, typerä perfektionisti

Olen taas vanhaan tuttuun tapaani ajatellut, ettei minulla ole mitään erityisen ihmeellistä sanottavaa, joten en kirjoita ollenkaan. On helpompaa hahmottaa kirjoittaminen (oikeastaan kaikki) suorittamisena, joten jos tiedossa ei ole mitään erityisen mullistavaa tekstiä, ei sitä kannata edes yrittää aloittaa. Tänään kuitenkin ajattelin, kuinka varaan joka ilta ainakin tunnin, mielellään kaksi, iltarutiineihin, rentoutumiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, joten pitäisi minun pystyä myös varaamaan aikaa huoltaa itseäni psyykkisesti. Minä pidän huolta psyykkisestä hyvinvoinnistani kirjoittamalla, joten hyi perfektionisti, jätä minut rauhaan ja anna minun nauttia kirjoittamisesta!

Minun oli tarkoitus asettua tänään kirjoittamaan ja kirjoittaa kuluneista kahdesta viikosta ajan kanssa, mutta jäin pari tuntia sitten pyykkejä hakiessani alakertaan suustani kiinni ja päädyin juttelemaan ystävien kanssa pitkäksi aikaa. Se oli mukavaa, minun pitäisi käydä alakerrassa useammin olemassa sosiaalinen. Minulla vain on vieläkin pelko (tieto) siitä, ettei seurani ole kovin hyvää ja ihmiset eivät viihdy kanssani, mutta eivät kehtaa sanoa sitä, joten säästän kanssaihmisiä vetäytymällä omaan seuraani. Ehkä minä vielä joskus opin uskaltamaan uskomaan itseeni ja siihen, että tällainenkin pieni ja outo otus ansaitsee sosiaalista kanssakäymistä elämäänsä.

Mutta tämän parin tunnin jutustelun seurauksena minua kauhistuttaa tulevat lyhyet unet ja aamuväsy, (tosin minua tuntuu väsyttävän aamulla aina, olin minä sitten nukkunut kuusi tai yksitoista tuntia), joten yritän päästä ajoissa nukkumaan ja kirjoittaa lyhyesti.

Minulla oli viime keskiviikkona ensimmäinen terapiakäynti, eikä se ollut kovin kivaa. En edes koe tällä hetkellä tarvetta tiiviiseen, säännölliseen terapiaan, mutta hoitotaho haluaa käynnit kerran kahteen viikkoon. Haluaisin myös pystyä käymään töissä ilman, että terapiakäynnit vaikuttaisivat kovin paljoa työpäivääni. Sain 08.15 ajan, eli olisin töistä vain puoli tuntia myöhässä, mutta terapeutti olikin itse myöhässä ja minun tuleva myöhästyminen vain pidentyi minuutti minuutilta ja kiristi hermojani.

Varmasti tuo terapeutin myöhästyminen ja siitä johtuva hermostuminen vaikuttivat asiaan, mutta minusta vain tuntuu, ettei kemiat kohtaa terapeutin kanssa, enkä pysty ollenkaan puhumaan avoimesti hänelle. Vastailin lyhyesti ja vilkuilin jatkuvaan kelloa, vaikka siinä tilanteessakin tiedostin sen, että oman läsnäoloni takia terapeutti kirjaisi koneelle minun olevan huono vuorovaikutuksessa ja hoitovastainen.

Oli myös puhetta siitä, kuinka pari vanhaa traumakokemusta lapsuudesta aiheuttaa vielä tänäänkin paniikkikohtauksia tietyissä tilanteissa. Hän kyseli sitten noista paniikkikohtauksista ja kun minulla ei niihin liity takaumia, joista havahdun takaisin nykyhetkeen, hän totesi "ei sinulla mitään posttraumaattisen stressin oireita ole, joten ei tuo mikään trauma ole, ikävä muisto vain." Mutta aiemmissa hoitopaikoissa on aina puhuttu traumakokemuksista ja thl:n nettisivuilla trauma määritellään uhkaavaksi tilanteeksi, joka aiheuttaa epätavallisen voimakkaita, normaalia elämää häiritseviä reaktioita.

Jotenkin kaiken tuon ja ihan vain ihmisfiiliksen takia en haluaisi ollenkaan käydä siellä enkä varsinkaan puhua asioistani. En osaa selittää sitä, mutta joskus ei vain kemiat kohtaa ihmisen kanssa, eikä se tarkoita että toinen osapuoli (terapeutti tässä tilanteessa) olisi millään tapaa huono ihminen, minä vain en koe häntä ihmiseksi, jolle voisin kertoa avoimesti asioistani.

Kuopiossa olen terapeutin kanssa jutellut tämänlaisesta mahdollisuudesta uuden terapeutin kanssa ja siitä, ettei tällaisesta terapiasuhteesta ole hyötyä kummallekaan meistä. Minun pitäisi pystyä sanomaan asiasta, koska tällaisesta terapiasta ei ole minulle ollenkaan hyötyä, eikä kokemukseni tarkoita, että terapeutissa tai hänen työssään olisi mitään vikaa. Minä en vain pysty. Minä pystyn hädin tuskin kokemaan mitään negatiivisia tunteita muita kuin itseäni kohtaan, joten miten minun pitäisi pystyä mainitsemaan epämukavuuteni tietyn ihmisen kanssa ääneen?

Olisi niin paljon helpompaa vain perua terapiakäynnit jonkun "hyvän" tekosyyn varjolla mahdollisimman usein.

Tuolloin keskiviikkona ärtynyt mieleni kuitenkin parani heti kun pääsin töihin! Ihmeellinen vaikutus hyvällä, mukavalla ja oikealla työpaikalla ja työyhteisöllä.

Torstaina selvisin verikokeista lähes kunnialla! Kerroin hoitajalle heti alkuun pelkääväni ja pyörtyväni helposti neulatilanteissa. Hoitaja oli todella mukava, pääsin toiseen huoneeseen, jossa pystyin makaamaan pedillä, ettei pyörryttäisi. Se pieni hetki kun hoitaja puhdisti kyynärtaivetta ja valmisteli piikittämistä, oli pahin, mutta pystyin nousemaan seisomaan ilman heikotusta lähes heti verikokeen jälkeen, jee!

Sunnuntai-iltana kävin isän luona, eikä isä puhunut minulle muuta kuin "moi, miten voit" koko käyntini aikana, joten ilta meni ahdistuksen kanssa painiskellessa. Ajatukset menivät heti siihen, kuinka huono ihminen minun oikein pitää olla, kun en kelpaa edes omalle isälleni. Ahdistuksessa on ehkä pahinta se kesto, ahdistuksesta toipumiseen menee (ainakin minulla) aina koko loppupäivä. Illalla kuitenkin ajattelin, onneksi pääsen ylihuomenna töihin. En voi tarpeeksi sanoa, kuinka oikealta tuo työpaikka tuntuu minulle!

Tänään katsoin työpaikan ilmoitustaululta listaa, jolla näkyy kaikki työntekijät, ei siis opiskelijoita tai työkokeilijoita, ja minut oli jo kirjattu listalle! Työpaikka on siis varma ja minulle on jo luotettu paljon vastuuta. Huomenna on ensimmäinen kahdeksan tunnin työpäivä.

Töiden jälkeen menen siskon kanssa käymään mummon luona. Huomenna siis tiedossa täysi vatsa ja varmaan kassillinen ruokaa pakattuna mukaan.

Ystävät, minä olen melko onnellinen. Toivottavasti tekin olette!